Meillä on kotona kaksi 13-vuotiasta poikaa. Jos minulta
kysytään, niin he ovat saaneet kaiken, mitä vain ikinä ovat voineet toivoa. Olen
yrittänyt tolkuttaa miehelleni, ettei meidän pitäisi aina ostaa pojille kaikkea
mitä he haluavat ja heti silloin, kun he haluavat. Olisi parempi, kun he
joutuisivat odottamaan erityisiin juhlahetkiin asti – synttäreihin, jouluun tai
vaikka koulun päättäjäisiin. Niin pojille jäisi aikaa tuumia, tahtovatko he sitä
jotakin ihan tosissaan vai onko pyynnön taustalla ollut vain hetken mieliteko
tai päähänpisto.
Olen tullut huomaamaan,
että jos jonkun pienimmätkin toiveet täytetään heti suoralta kädeltä ja hän saa
aina kaiken haluamansa, hän ei enää osaa arvostaa niitä hetkiä, kun saa jotakin
erityistä. Hän on hyvillään vain lyhyen tuokion, jos sitäkään. Hän menettää
tilaisuuden tuntea jonkin koskettavan sydäntään, kokea aitoa iloa ja
kiitollisuutta. Hän vain ottaa lahjan vastaan ja panee sen hyllylle ja odottaa
jo seuraavaa, olematta koskaan tyytyväinen mihinkään. Sillä aina on vielä jotakin
muuta, mitä odottaa, jotakin uutta ja hienoa. Mikään ei koskaan riitä eikä tee
tällaista ihmistä onnelliseksi.
Siksi minä aina sanonkin
miehelleni: Annetaan lapsille aikaa haaveilla ja harkita, haluavatko he sitä
ihan tosissaan. Ja kun he sitten saavat sen, mitä ovat toivoneet, he ilahtuvat
siitä vilpittömästi ja myös arvostavat meitä vanhempiaan enemmän. No, nythän on niin, ettei mieheni usko näihin ajatuksiin
ollenkaan J. Siinä suhteessa
me kaksi olemme erilaisia. Mutta minusta tuntuu, että hän on hiljalleen alkanut
oppia, vaikkei sitä myönnäkään.
Tässä yhtenä päivänä me panimme
hihat heilumaan ja koetimme vähän siistiä puutarhaamme kesäksi. Käskin 13-vuotiaamme ulos isänsä avuksi. Pojat
olivat tosi näreissään, marmattivat kamalasti ja vain seisoivat tumput suorina.
Sitä jatkui niin kauan, että mieheltäni meni hermot ja hän komensi pojat
takaisin sisälle. Juttu kismitti miestäni koko loppupäivän. Hän ei millään
jaksanut ymmärtää, kuinka pojat eivät enää kuuntele häntä eivätkä tottele niin
kuin aina ennen, iskän pieninä kullannuppuina.
Mitä tuota ihmettelemään,
minä sanoin siihen. Poikien käytös oli mitä luonnollisinta. Ei sen väliä, olivatko
kyseessä omat penskat vai ventovieraat – heidän asemassaan jokainen reagoisi
samoin. Ihmiset ovat luonnostaan
laiskoja. Juuri siksi tehdäänkin koko
ajan niin paljon uusia keksintöjä. Ihmiset tahtovat päästä kaikesta vähemmällä ja jos
mahdollista, laistaa työnteosta kokonaan J.
Kuvittelepa, että olet 13
vuotta saanut kaiken haluamasi ilman pienintäkään vaivaa. OIet tottunut siihen,
että kaikki lankeaa eteesi kuin manulle illallinen. Sinun ei ole tarvitse muuta
kuin pyytää, ehkä hiukan kitistä ja mankua, ja bingo. Helppoa kuin mikä. Miksi siis
rasittaa itseään, kun saa muutenkin kaiken, koska vain? Miksi suotta ruveta rehkimään?
Minusta onkin parempi
antaa lahjoja vaikka vähän harvemmin, mutta antaa silloin jotakin kivaa ja
arvokasta, jolle on todellista käyttöä arjessa. Se on fiksumpaa kuin ostaa
krääsää, joka jää kaappiin pölyttymään ja jonka olemassaoloa lahjan saaja ei
edes muista. Oikeasti arvokkaat lahjat pannaan paikkaan, jossa ne nähdään joka
päivä, taikka niitä käytetään vain erityisissä tilaisuuksissa, juhlistamaan tiettyä
hetkeä. Silloin lahjan antajakin pysyy aina erityisellä sijalla esineen
käyttäjän mielessä.
Kun käyn Yhdysvalloissa,
jossa veljeni on asunut jo pitkään, näen aina vaatteita sovituskoppien
lattialla. Vaikka tavaratalossa myytäisiin kuinka kalliita luksustuotteita,
niin aina sama juttu. Voit olla varma siitä, että kaikki sellaisessa liikkeessä
myytävät vaatteet menettävät arvoaan. Ja vain sen vuoksi, etteivät asiakkaat
osaa erottaa hyvää laatua huonosta, käsin tehtyä tusinatavarasta.
Ihmiset ostavat roinaa ajattelematta,
pitävätkö he siitä tai tarvitsevatko he sitä todella tai ilahtuuko lahjan saaja
oikeasti. He ostavat sellaisista syistä kuin ”minun kaverillanikin on”, ”täytyyhän
sitä jotain viedä”, ”eihän juhliin voi mennä ilman lahjaa” tai ”en jaksa
kuunnella kakaroiden kärttämistä”.
Minun neuvoni onkin:
Ajattele ennen kuin ostat, ja ajattele
mitä ostat lahjaksi. Kysy ensin
itseltäsi, tarvitsetko todella sitä tai tuota tavaraa, taikka onko se
lahja,
josta sen saaja on aidosti hyvillään. Vai onko vaarana, että
lahja jää vain
vuodeksi pölyä keräämään, minkä jälkeen se heitetään pois? Jos totuttelet
harkitsemaan ostoksiasi tähän tapaan, sinulle jää varaa tehdä myös kalliita
hankintoja, jotka tuottavat iloa pitkän, pitkän aikaa :)